... niin myös Pikselinviilaajien tarina, ainakin näillä näkymin.
Pienestä ideastahan koko rupeama aikoinaan alkoi ja jotenkin tuntuu uskomattomalta että olemme voineet jatkaa tämän sarjakuvan piirtämistä näinkin pitkään. Reippaasti yli 500 viilaajaa on tullut tuotettua yhdessä ja monta monituista asiaa on tapahtunut niin maailmalla kuin omissa elämissämme. Aikoinaan viilareiden julkaisutahtia ei hidastanut edes PaaZen armeijassa käväisy, mutta nyt monta pientä asiaa on katkaissut selkärankamme ja
päätimme pistää viilarit jäihin.
Välillä on ollut tuskaa, mutta useimmiten on ollut hauskaa miettiä ja pohtia millaista sanaleikkiä nyt voisi harrastaa. Lisäksi on ollut mukavaa lukea teidän lukijoiden kommentteja ja reaktioita. Kommentteja onkin vuodesta 2003 (Pikselinviilaajat.net -sivusto julkaistu) lähtien tullutkin jo 15173 kappaletta!
Mieli on haikea, mutta paukut on vähitellen käytetty loppuun ja on parempi vetäytyä keräämään uusia ajatuksia. Mikäli juonintamme tuottavat tulosta, uutisoimme aiheesta tällä sivustolla. Kaikki lukijamme ovat edelleen myös tervetulleita IRC-kanavallemme #pikselinviilaajat @ IRCNet!
Lopuksi Pikselinviilaajat haluavat kiittää Pekkaa, Sannaa, Tiinaa, Samia ja muitakin tärkeitä ihmisiä, jotka ovat antaneet meille tukeaan ideoiden, kannustuksen tai vaikkapa teknisen tuen muodossa. Kiitos teille kaikille!
Oli hauskaa, mutta nyt kohti uusia seikkailuja!
Terve, ja kiitos kaloista.