Tietoa
Pikselinviilaajat on kirjaimellisesti pikseli pikseliltä koneella "piirretty" verkkosarjakuva, joka pohjautuu pitkälti it- ja bisnesmaailman sanastoille, ilmöille ja tapahtumille irvailemiselle. Maailma on erilainen Pikselinviilaajien silmin.
Pikselinviilaajat ilmestyi vuosina 2001 - 2005 kaksi kertaa viikossa, maanantaina ja torstaina. Tällä hetkellä uusia sarjakuvia ei enää ilmesty. Viimeisimmän sarjakuvan numero on #534.
Ensimmäinen Pikselinviilaajat ilmestyi viikolla 05 vuonna 2001 Bittivuoto.net-sivustolla, josta johtuukin joidenkin strippien Bittivuoto-aiheisuus. Kun 300. viilari lähestyi uhkaavasti, päättivät tekijät vihdoin antaa Pikselinviilaajille ikioman kodin, jonne tekin nyt olette selaimellanne eksynyt.
Vuoden 2005 lopulla päätimme lopettaa (ainakin nyt) pikselinviilaajien piirtämisen puhtaasti siitä syystä, että emme oikein nykymallilla pystyneet enää tuottamaan materiaalia samaan tahtiin kuin aikaisemmin, emmekä halunneet viilaajien "hiipuvan" pois. Eli päätimme pistää viilarin telakalle ja viilareiden ilmestyminen loppuikin kun vuosi 2005 loppui.
Tuomo Pekkanen
Vastuualue: Uudet sarjakuvat
Piirretyt sarjakuvat (299): Arkistoon
Sähköposti: tuomo miuku pikselinviilaajat piste net
WWW: http://kapsi.fi/zztap/
IRC: Zztap @ IRCnet (#pikselinviilaajat)
Olen fysiikan ja tietotekniikan opettajaksi Jyväskylän yliopistosta 31.12.2003 valmistunut hiippari. Pikselinviilaajat saivat lähtönsä periaatteessa siitä, kun aloin väsäämään ensimmäisiä kotisivujani ja jostain syystä piirsin linkit eri sivujeni luokse hassuina tikku-ukkoina isoine päineen ja ties mine hilavitkuttimineen. Onneksi tajusin pian ottaa ne sivut alas ja tehdä jotain järkevämmän näköistä kotisivuikseni. Pahaksi onnekseni menin puhumaan jotain Antin kanssa sarjakuvan tekemisestä ja... niin... tässä sitä sitten ollaan!
Antti Paajoki
Vastuualue: Uudet sarjakuvat, (X)HTML, CSS, PHP
Piirretyt sarjakuvat (234): Arkistoon
Sähköposti: antti miuku pikselinviilaajat piste net
WWW: http://iki.fi/paaze/
IRC: PaaZe @ IRCnet (#pikselinviilaajat)
Opiskelen päätoimisesti Jyväskylän Yliopistossa tietojärjestelmätieteitä. Pikselinviilaajia olen ollut piirtämässä siitä asti kun Tuomo erehtyi piirtämäänsä "sarjakuvaa" minulle näyttämään. Pääasiana olemme molemmat pitäneet sitä, että sarjakuvan tekeminen on meistä hauskaa eikä väkinäistä. Ilmestymistahtimme on vakio ja asettaakin siten mukavasti haasteita sarjakuvan tekemiselle ettei homma mene kuitenkaan ihan lepsuiluksi!
Pekka Järvinen
Vastuualue: Ideointi, PHP, SQL, TCL
Sähköposti: pekka miuku pikselinviilaajat piste net
WWW: http://raspi.fi/
IRC: raspi @ IRCnet (#pikselinviilaajat)
Örr. Koodia.
Pikselinviilaajat.net sijaitsee Avenlan palvelimella. Sivusto avattiin lukijoille 1.9.2003. Olemme voittoa tavoittelematon verkkosarjakuvasivusto, emmekä aio myöskään ottaa mainoksia sivuillemme. Pikselinviilaajien piirtäjät saa kiinni helposti palautelomakkeella, sekä myös IRCnetistä kanavalta #pikselinviilaajat. Tervetuloa idlaamaan!
Pikselinviilaajat.net on validia XHTML 1.1:stä ja CSS:ää. Suosittelemme standardeja noudattavaa selainta.